» Uutisarkisto
Lisää uutisia
Huolinta-alalla varovaista kasvua ja parantunutta luottamusta horisontissa
SHT:n koulutusstipendejä myönnetty 17 henkilölle
SHLL:n jäsenkoulutukset rahdinkuljettajan vastuusta eri kuljetusmuodossa
SHT:n koulutusstipendejä myönnetty
SHLL:n toimisto kiinni 1.7.-7.7.2024 - Tilaathan FIATA-lomakkeet ennen lomakautta 20.6. mennessä
Liiton uusi nimi on Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry 1.6.2015 alkaen
29.05.2015
Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry päivittää nimensä kuvaamaan paremmin liiton ja sen jäsenistön nykyistä toimintaa ja ryhtyy liiton huhtikuisen kevätkokouspäätöksen mukaisesti käyttämään kesäkuun 1. päivästä lähtien nimeä Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry.
Valtaosa jäsenyrityksistämme on jo pitkän aikaa ollut merkittäviä ja monipuolisia logistiikkapalveluiden tarjoajia traditionaalisten huolintapalveluiden lisäksi, joten on luontevaa päivittää liiton nimi vastamaan jäsenyritystemme ja liiton toiminnan sisältöä, toteaa toimitusjohtaja Petri Laitinen.
Liitto on Suomessa toimivien huolinta- ja logistiikkayritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittisia asioita hoitava etujärjestö, jonka tehtävänä on edistää huolinta- ja logistiikka-alalla toimivien jäsentensä toimintaedellytyksiä sekä lisätä alan tunnettavuutta sekä arvostusta. Liitto on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja sen jäsenliitto Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n jäsenyhdistys.
Liittoon kuuluu noin 70 jäsenyritystä, jotka yhdessä vastaavat valtaosasta Suomen ulkomaankaupan kappaletavaran vienti- ja tuontikuljetuksista sekä niihin usein kytkeytyvistä varastointi- ja logistiikan lisäarvopalveluista.
Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry käyttää ruotsiksi nimeä Finlands Speditions- och Logistikförbund rf ja englanniksi nimeä Finnish Freight Forwarding and Logistics Association.
Muut yhteystiedot säilyvät ennallaan.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Petri Laitinen, puh. 020 595 5064
» Uutisarkisto
Lisää uutisia
Huolinta-alalla varovaista kasvua ja parantunutta luottamusta horisontissa
SHT:n koulutusstipendejä myönnetty 17 henkilölle
SHLL:n jäsenkoulutukset rahdinkuljettajan vastuusta eri kuljetusmuodossa
SHT:n koulutusstipendejä myönnetty
SHLL:n toimisto kiinni 1.7.-7.7.2024 - Tilaathan FIATA-lomakkeet ennen lomakautta 20.6. mennessä