Kansainvälisestä logistiikasta pullonkaula Suomen ulkomaankaupan kasvulle?
08.11.2021 | Kirjoittanut Petri Laitinen
Nopeaan kasvuun lähtenyt maailmantalous on johtanut Suomen ulkomaankaupan logistiikassa viennin ja tuonnin laajaan epätasapainoon. Tavaravientiä on nyt paljon, eikä tuonti riitä kattamaan viennin tarvitsemaa kuljetuskalustoa, SHLL:n toimitusjohtaja Petri Laitinen kirjoittaa.
Vastaavanlainen balanssiongelma vaivaa koko globaalia logistiikkamarkkinaa. USA:n vahva talouskasvu imee kontteja erityisesti Aasian ja USA välille. Monet isot konttisatamat Kiinassa, USA:ssa ja Euroopassa ovat pahasti ruuhkautuneet.
Konttilaivat joutuvat monessa paikkaa odottamaan satamien edustalla useita päiviä päästäkseen satamaan purkamaan kontteja ja ottamaan uusia kyytiin. Välillä konttivarustamot jättävät viivytysten välttämiseksi satamakäyntejä kokonaan väliin tai ohjaavat liikennettään vaihtoehtoisiin satamiin, jotta ne pystyisivät pääsemään aluksillaan lähemmäs normaaleja aikatauluja.
Isojen merikonttisatamien painiskellessa ruuhkaongelmien kanssa, oman osuutensa kansainvälisen logistiikan tukkoisuuteen tuo se, että sisämaan autokuljetuskapasiteetin saatavuus on osoittautunut kehnoksi useilla päämarkkinoilla. Euroopassa on Transport Intelligence TI:n elokuun 2021 arvion mukaan noin 400 000 kuljettajan vajaus, mikä omalta osaltaan vaikeuttaa satamien konttiruuhkien purkua. Myös Pohjois-Amerikan raskaan tavaraliikenteen pitkään jatkunut kuljettajapula on ajanut lehtitietojen mukaan USA:n sisämaan liikenteen lähes kriisin partaalle.
Logistiikan haasteet meri- ja sisämaan kuljetuksissa käytännössä kaikilla päämarkkinoilla ovat kasvattaneet konttien kiertoaikoja merkittävästi, mikä on johtanut isoon ja kasautuvaan ongelmaan konttien saatavuuden ja riittävyyteen kannalta. Eräs konttivarustamo on kertonut, että konttien keskimääräinen kiertoaika on kasvanut heillä koronapandemian aikana 50 päivästä 60 päivään, ja että yhden päivän merkitys on heille noin 35 000 konttia. Toisin sanoen heille konttiliikenteen hidastuminen on tuonut 350 000 kontin vajauksen, kun kontit viipyvät pitemmän aikaa matkalla.
Maailmanlaajuinen konttien kysyntä ylittää tällä hetkellä niiden tarjonnan. Tämän johdosta konttien saatavuus ja niiden hinnat ovat globaalisti nousseet moninkertaisiksi verrattuna reilun vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin USA:n ja Kiinan talous lähtivät kovaan kasvuun.
Suomessa toimivilla yrityksillä ja erityisesti PK-yrityksillä on jo reilun vuoden ajan ollut haasteita saada tyhjiä kontteja vienti- ja tuontikuljetuksilleen. Erityisesti Suomen ulkomaankaupan tavaraviennille tilanne on nyt haastava, sillä tuonnin kautta Suomeen ei saavu riittävästi kontteja, vaan Suomeen on normaaleinakin aikoina jouduttu tuomaan merkittäviä määriä tyhjiä kontteja kattamaan maan tavaraviennin tarpeita.
Kansainvälisen logistiikan häiriötilan uskotaan jatkuvan ainakin vuoden 2022 loppupuolelle, ellei peräti vuoden 2023 puolelle. Suomen elinkeinoelämän tarvitsemat kuljetukset pystytään varmasti huolinta- ja logistiikka-alan toimesta hoitamaan, mutta työtä ja aikaa se tulee viemään normaalia enemmän. Tähän viejien ja tuojien on syytä varautua loppuvuotta ja ensi vuotta silmällä pitäen.
Teksti on julkaistu ensimmäisenä Port of Helsinki -lehdessä 4.11.